Ratsastus & Media Mahlakaarto
Yrityksen takaa löytyy iloinen ja sosiaalinen 22-vuotias nuori naisenalku.
Nimeni on Viivi Mahlakaarto.
Mistä kaikki lähti?
Aloitin hevosalan opiskelut syksyllä 2013 Pudasjärvellä. Valmistuin koulusta vuonna 2016 ratsastuksenohjaajaksi. Vielä kouluaikana pidin tunteja yhdellä tallilla muutamana päivänä. Koulun jälkeen rupesin miettimään mitä haluan seuraavaksi. Tiesin että hevosalalla ei hirveästi töitä ole, joten päätin lähteä opiskelemaan media-alaa Kajaaniin. Koulutuksen aloitin vuoden 2016 elokuussa ja valmistuin toukokuussa 2017 media-assistentiksi. Kouluaikana pääsin mukaan huikeisiin projekteihin, mm. lavastajaharjoittelijaksi Tuntematon sotilas - elokuvaan.
Yritysidea lähti liikkeelle siitä, kun halusin pitää ratsastustunteja yksityisille ihmisille pienissä porukoissa. Suunnittelin ja päätin sisällyttää samaan yritykseen myös tämän media-alan, eli valo- ja videokuvauksen, sekä graafisen suunnittelun. Töitä on riittänyt valokuvaukselle aika paljon, mutta hevosala on jäänyt hieman taka-alalle. 4H-yritys oli helppo perustaa ja se sopii todella hyvin toisen työn oheen. On mahtavaa, kun saa tehdä työtä mitä rakastaa.
Toimin joka tilanteessa aina asiakaslähtöisesti ja olen saanut paljon positiivista palautetta yrityksestäni.